Ei se ollut mitään sunnuntai ahdistusta. Vaan oikeaa AHDISTUSTA. Se vaan jatkuu. Tiesin sen kyllä jo eilen, mutta yritin uskotella itselleni, että johtuu vaan sunnuntaista ja menee kyllä ohi. Nukuin ehkä 4 tuntia yöllä, kun joka ikisestä asiasta mitä mieleen juolahti, tuli itku. Ja sen neljä tuntia minkä mun aivojen olisi pitänyt levätä, näin unta jossa soi taustamusiikkina koko ajan Kirkan Surun pyyhit silmistäni pois -kappale. Oli hieno tunne herätä, kun se soi päässä. Ja se soi edelleen.

Nyt sitten sinnittelen täällä töissä, silmät punaisina, pää sekavana. Puren hammasta, etten jokaisesta pienestä kommentista purskahda itkuun.